Morjens!

No niin, ja uusin teksti löytyy taas edellisen jutun alta... Blogini ei muuten ole kuollut, vaikka hiljaiseloa onkin ollut viime aikoina. Suurin syy siihen on ollut se, että en ole saanut blogiani aukeamaan omalta kotikoneeltani...

Miksi oi miksi?

Miksi elämä on niin vaikeaa? Miksi niin monet nuoret voivat pahoin henkisesti? Miksi on masennusta? Miksi ei ole olemassa lääkkeitä, jotka tehoavat kaikkiin mielenterveysongelmiin? Miksi on niin vaikeaa kuunnella toisia? Miksi joillain ei ole yhtään ystävää? Miksi toisen hätää on niin vaikeaa huomata? Miksi ihmiset eivät osaa pyytää apua? Miksi kaikki, jotka haluavat apua, eivät sitä saa? Miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä? Miksi jotkut tekevät itsemurhan? Miksi ihmiset satuttavat toisiaan? Miksi on kärsimystä? Miksi, miksi, miksi?






" Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme,
otti taakakseen meidän sairautemme.
Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta,
luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet
ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha,
hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. "


Jes. 53: 4-5.




P.S. Miksi blogini ei ole auennut vähään aikaan kotikoneellani...?!

"Like toy soldiers..!!"

Sähköpostiini tulleessa Unicefin jäsenpostissa pyydettiin avustusta lapsisotilaille. Sierra Leonelainen Ishmael Beah joutui 13-vuotiaana sotilaaksi maan sisällissotaan. Hän kävi Suomessakin vähän aikaa sitten esittelemässä kirjoittamaansa kirjaa Leikin loppu; Lapsisotilaan muistelmat. Tässä on linkki Ishmaelin haastatteluun http://www.unicef.fi/uutinen?id=10469205. Hän puhuu muun muassa siitä, kuinka länsimaiset action elokuvat ja rap-musiikki vaikuttivat kohtalokkalla tavalla joihinkin poikiin, sillä heillä oli välineet toteuttaa kaikkea, mitä näkivät ja kuulivat. Unicefin nettisivujen mukaan maailmassa on tällä hetkellä noin 300 000 lapsisotilasta.



Seuraavassa on lainaus Unicefin sivuilta:



Kuka on lapsisotilas?



"Lapsisotilas on alle 18-vuotias lapsi, joka on joko pakotettuna tai vapaaehtoisesti liittynyt armeijaan tai aseelliseen konfliktiin. Lapsia käytetään konfliktitilanteissa paitsi sotilaina, myös vakoojina, viestinviejinä, huolto- ja vartiointitehtävissä, kantajina, palvelijoina ja seksiorjina. Lapsisotilaita eivät siis ole vain ne lapset, jotka kantavat asetta. Useat lapsista on siepattu kodeistaan ja pakotettu liittymään armeijaan. Jotkut lapsista liittyvät armeijaan itse. Näennäisen vapaaehtoisuuden taustalla ovat sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset syyt. Lapsella on suurempi riski joutua sotilaaksi jos hän on joutunut eroon perheestään, on koditon tai asuu taistelualueella eikä käy koulua. Joskus armeijaan liittyminen on ainut vaihtoehto selviytyä ja saada ruokaa."

Mietiskelymatskua

" Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta,
älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita.
Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta:
salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki.
Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista."
1. Piet. 3: 3-4

Heipparallaa!

Uusin postaus löytyy alla olevan "Mietiskelymatskua"- jutun alta. Se tuli sinne ilmeisesti sen
takia, että aloitin kirjoittamaan sitä ja tallensin sen luonnoksena aikaisemmin kuin tuon viimeksi julkaistun jutun. Yritin vaihtaa sen paikkaa, mutta sellaista toimintoa en löytänyt...

Mietiskelymatskua

Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.
Room. 12: 12

Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty.... Mutta ainahan saa toivoa, että se onnistuu!

Kauneutta taiteessa

Ajattelin vielä jatkaa tuohon samaan teemaan liittyen
kauneudesta taiteessa ja ylipäänsä koko luomakunnassa. Vesa Ollilainen referoi ja pohtii blogissaan http://vesan.blogspot.com/ Douglas Groothuisin teosta Totuusrappio: Kristinuskon puolustus postmodernismin haasteilta ( InterVarsity Press 2000). Kirjassa kerrotaan postmodernismista ja sen seurauksista, muun muassa siitä, että Totuus pyritään korvaamaan uusilla totuuksilla. (Tähän ajatukseen liittyy se New age-liikekin, josta on ollut puhetta edellisen jutun kommenttien puitteissa.)

Ollilaisen referoinnin mukaan Jumala näkee luomassaan maailmankaikkeudessa ja ihmisessä esteettistä kauneutta. Luomakunta on luotu paitsi toimivaksi myös kauniiksi ja tämä kauneus tuottaa Jumalalle iloa (Snl 8: 22-31).

Ihmisellä on Jumalan kuvana kyky luoda asioita taiteellisen ilon vuoksi. Groothuis on sitä mieltä, että ihminen voi ilmaista esteettistä kauneutta, joka on kaukana ihmiselämän brutaaliudesta. Taiteen kautta voidaan löytää jotain siitä kauneudesta, joka on luomakunnassa ja ihmisissä Jumalan jäljiltä. Vanhan testamentin mukaan Jerusalemin temppelin rakentamisessakin oli ideana se, että temppelistä tulisi Jumalan mielen mukaisesti kaunis.

Syntiinlankeemuksen takia Jumalan antamia taiteellisia lahjoja voidaan kuitenkin käyttää myös väärin tai pahaan. Väärin niitä käytetään silloin, jos niitä käytetään synnin välineinä tai ylipäänsä jollain tavalla niiden Antajaa vastaan.

Groothuisilla on sellainenkin kiinnostava ajatus, että taideteos pääsee kunnolla todellisessa kauneudessaan esille vasta tulevaisuudessa kun taiteen päällä oleva kulttuurin ja hengen kalvo saadaan riisuttua. Kristitty odottaa tätä aikaa Groothuisin mukaan. Itselleni tämä ajatus ei aivan avautunut. Käsitän sen niin, että ihminen on usein kykenemätön näkemään taiteessa olevaa kauneutta ennen kuin Jumala vaikuttaa tämän ihmisessä.



Groothuisin mukaan kristityn tulisi vastata postmodernismin tarjoamaan " monien totuuksien" tuomaan haasteeseen. Ihmisellä tulisi olla hänen mielestään hallittua makua ( "disciplined taste") taiteen suhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että taidetta tulisi tarkastella kristillisestä vakaumuksesta käsin ja yrittää erottaa siinä tekijän subjektiiviset näkemykset sen välittämistä objektiivisista arvoista ja totuuksista. Henri J. M. Nouwenkin ( joka on kirjoittanut paljon ihmisen hengelliseen elämään liittyvää paljon luettua kirjallisuutta ) muuten kirjoittaa siitä, että kristityn tulisi tarkastella kulttuuria ja taidetta krisityn identiteetin läpi.

Se tapa, jolla ihminen reagoi taiteeseen, kertoo Groothuisin mielestä jotain tämän hengellisestä kypsyydestä. Taiteellisen teoksen herättämien tunteiden tulisi ohjautua sen mukaan, mikä on objektiivisesti oikein. Tunteiden pitäisi vahvistaa objektiiviset arvot ja niiden tulisi ohjautua objektiivisen hyvän ja oikean mukaan. Kristityn tulisi siis suunnata tunteensa kristillisen vakaumuksensa mukaan. Jos viihde tai taide ohjaa ihmistä toiseen suuntaan, se ei ole Groothuisin mukaan yksinkertaisesti silloin hyvää. Mielenkiintoinen ajatus.

"Elämää suuremmat elokuvat"

Jess! Viimeinkin luulen ymmärtäneeni mitä tarkoittaa kun puhutaan "elämää suuremmista elokuvista"! Tai olin minä luullut jo aikaisemmin ymmärtäneeni sen, mutta nyt sain asiaan syvemmän näkökulman.

Erään elokuvateoreetikon, Andrè Bazinin, mukaan hyvä elokuva paljastaa todellisuudesta sen, mikä siinä muuten jää näkymättä. Ajatus on kiehtova. Jos teoriaa pitää paikkansa pitävänä, niin elokuvalla on periaatteessa hyvin suuri potentiaali tuoda esille asioita, joita on vaikeaa pukea sanoiksi. Siis esimerkiksi joitain ihmisen elämään liittyviä teemoja ja tunteita, jotka ilmenevät elokuvan tarinassa, henkilöhahmoissa, dialogissa tai muissa elokuvallisissa keinoissa.

Lisäksi elokuvat voivat näyttää elämään kuuluvaa kauneutta tai rumuutta aivan ainutlaatuisella tavalla. Myös puhtaasti visuaaliset ja äänelliset keinot voivat kertoa maailmasta jotain, mitä siinä ei muuten nähdä, kuten kauneutta. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi valaistuksen, värien käytön, näytteillepanon tai kamerakulmien avulla. Omasta mielestäni hyvä elokuva pyrkii nimen omaan näyttämään tai kertomaan maailmasta jotain uutta. Ideaali olisi se, jos elokuvan katsomisen jälkeen katsoja voisi sanoa oppineen jotain uutta tai näkevän jonkin asian eri tavoin. Hyvä elokuva on mielestäni sellainen, joka pyrkii tähän.

Katsoin juuri vähän aikaa sitten yhden lempielokuvistani; Frank Darabontin Rita Hayworth-avain pakoon ( engl. Shawshank redemption ). Elokuva on mielestäni hyvä esimerkki edellä esittämästäni näkemyksestä. Elokuva kertoo miehestä, joka tuomitaan syyttömänä elinkautiseksi vankilaan vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta 1940-luvun lopulla. Elokuvan lähes koko tarina sijoittuu vankilan muurien sisäpuolelle ja kuvaa päähenkilön ja muiden vankien elämää hyvin vaikuttavalla tavalla. Elokuvassa on osattu kaivaa todella hienolla tavalla esiin erilaisia vankien elämiin liittyviä teemoja, kuten toivoa, unelmia, toiveiden murskaantumista ja murskaamista, epätoivoa, uudellaan syntyvää toivoa, totuutta, valhetta, uuden elämän alkamista, ystävyyttä ja toveruutta, pelkoa ja niin edelleen. On aivan turhaa tässä yrittää selittää elokuvan kohtauksia tai tapahtumia, koska ne eivät kuulosta miltään. Katsokaa itse!! Leffajuliste antaa esimakua...

Joskus on vaikeaa lähteä erittelemään syitä siihen, miksi joku elokuva tuntuu niin voimakkaasti kertovan jostain todella syvästi elämään kuuluvasta. Voi tietysti ruveta analysoimaan elokuvan näyttelijäntyötä, näytteillepanoa, kuvausta, leikkausta, valaistusta, ääntä ja niin edelleen, mikä on sinänsä todella kiinnostavaa. Joka tapauksessa yleensä "elämää suuremmassa elokuvassa" on kaikki osat jotenkin todella harmonisesti loksahdelleet paikoilleen eikä syytä voi löytää vain yhdestä elokuvallisesta keinosta. Suurin tekijä on oman näkemykseni mukaan kuitenkin ohjaaja sekä mahdollisesti käsikirjoittaja. Ohjaaja luo elokuvan kokonaisuuden ja hänellä on päässään ( tai tulisi olla ) vahva visio siitä, minkälainen elokuvasta tulee; mitkä ovat sen teemat, tunnelmat, vaikutukset, arvot ja niin edelleen. Hän on se, joka luo elokuvan maailman alusta loppuun muiden elokuvan tekijöiden kanssa. Ai että, mikä ihana mielikuva...:)

Mietiskelymatskua

Aamen. (Suomeksi Raamatunkohta on Ilm. 21:4.)

Bileet Taivaassa.. ja maan päällä?!

Kristillisen taivas-käsityksen yksi kiinnostavista kysymyksistä on se, onko taivas joku tuleva asia tai paikka, vai onko se jo nyt olemassa ja läsnä tässä maailmassa? Palataanpas taas siihen Paavaliin, eli Paulokseen, eli tuttavallisimmin "ihan vaan Paveen".


Pave puhuu taivaasta kahdessa merkityksessä. Ensinnäkin taivas on jokin tuleva todellisuus ja kristityn tuleva koti ( 2.Kor. 5:1-2, Fil. 3:20). Toiseksi Pave puhuu taivaasta hengellisenä todellisuutena, joka on olemassa yhtä aikaa materiaalisen todellisuuden kanssa. Tässä merkityksessä taivas on Kristuksen tämänhetkinen asuinpaikka, josta hän tulee viimeisellä tuomiolla takaisin (Room. 10:6, 1. Tess. 1:10, 4:16). Paven mukaan kristityt ovat "taivaan kansalaisia" ( Fil. 3:20 ) ja osallistuvat jo tässä maailmassa jollain tavalla taivaan elämään. Ja koska Paavalihan on tunnetusti erittäin merkittävä kirkkomme teologi, voisi olla hänen ajatustensa perusteella vaikeaa ajatella taivasta pelkästään jonkinlaisena tulevana paikkana tai asiana.

Silloin tällöin olen törmännyt esimerkiksi riparilaisten taholta kysymykseen siitä, mitä järkeä on yrittää elää oikein, siis vaikkapa raamatun opetusten mukaan, jos kerran luterilaisuuden mukaan teot eivät pelasta, vaan yksin armo? Itsekin olen miettinyt sitä, miksi oikeastaan elän kristittynä? Miksi pyrin tekemään oikein ja elämään raamatun opetusten mukaisesti? Onko ainoa motiivi se, että pääsen kuoltuani, tai sitten kun sen ylösnousemuksen aika on, taivaaseen? Vastaus on TODELLAKIN ei. Ensinnäkin kristityllä on aina vastuu itsestään ja toisista ihmisistä Jumalan edessä. Toiseksi ( ja nyt päästään takaisin päivän aiheeseen), olen Paven kanssa taivas-asiasta samaa mieltä; taivas on jollain tavalla läsnä jo tässä maailmassa. Ja muun muassa siksi meidän pitäisi elää kristillistä elämää. Ei siksi, että pääsisimme taivaaseen. Sinne pääsyyn riittää luterilaisuuden mukaan se usko ja kaste. Meidän pitäisi elää mahdollisimman "hyvää" elämää siksi, että olemme jo osallisia tuosta taivaasta ja meidän pitäisi elää sen mukaisesti. Emme voi "häpäistä" taivasta ja Jumalaa elämällä Jumalan tahdon vastaisesti. Pavea siteeraten, kristityt ovat "taivaan kansalaisia". Sitä paitsi "taivas maan päällä-ajattelusta" seuraa se, että maanpäällinen elämä on ainutlaatuinen, eikä vain passiivista kärvistelyä taivasta odotellessa. Ajatus taivaasta maan päällä saa kristityn aktivoitumaan. Lisäksi luulen, että jokainen, joka on tosissaan kristitty, ei voi olla yrittämättä elää niiden ihanteiden mukaan, joita hän pitää uskonnollisesti, raamatullisesti tai opillisesti perusteltuina. Kuka sanoikaan, että luterilaisuudessa ei riitä haastetta?!


Taivaassa ihminen näkee Jumalan ensimmäistä kertaa täydellisesti; kasvoista kasvoihin. Siellä Jumalan voima ja läsnäolo toteutuvat täydellisesti. Lisäksi Raamatun taivas-kuvauksissa ja vertauksissa korostuu taivaan yhteisöllinen luonne. Taivaassa eläminen on yhteyttä Jumalan ja yhteisön välillä. Usein puhutaan taivaasta muun muassa pitoina tai hääjuhlana. Eli toisin sanoen bileinä, joiden isäntänä on kolmiyhteinen Jumala ja jonne kaikkien toivotaan osallistuvan. Be there or be square! Niin, ja jos uskoo, että taivas on jo täällä maan päällä, niin silloinhan meidän pitäisi bilettää jo nyt Jumalan kunniaksi, vai?!

Tämä juttu on helvetistä

Voi taivas, mikä jutun aihe! Ei ole helppoa kellään, varsinkaan ihmisellä, joka yrittää kirjoittaa blogiin juttua taivaasta ja helvetistä... Tässä postauksessa puhun vain helvetistä, koska muuten jutusta olisi tullut liian pitkä. Taivaasta kirjoitan heti kun kerkeän. Joka tapauksessa aihe on todella kiinnostava ja monisyinen ja toivon, että kommentoitte siihen jotain.

Helvetti ei sinänsä ole nykyään kovin suosittu puheenaihe kirkon piirissä tai ihmisten keskuudessa, toisin kuin esimerkiksi keskiajalla. Italialainen kirjailija ja runoilija Dante Alighieri ( 1265-1321 ) kertoo oman näkemyksensä helvetin rakenteesta ja luonteesta teoksensa Divina Commedia ensimmäisessä kirjassa. Kirjoitan siitä tähän yksinkertaisesti siitä syystä, että kuvaus on mielenkiintoinen. Sille ei Raamatusta löydy perusteita eikä sitä pidetä luterilaisessa kirkossa millään tavalla normatiivisena.

Dante kuvaa helvetin olevan maapallon ytimessä. Hänen mukaansa se jakautuu yhdeksään piiriin, joista ensimmäisessä ovat vähiten syntiset ja kaikkein alimmassa ovat kaikkein syntisimmät. Viisi ensimmäistä piiriä muodostavat "helvetin yläosan". Ensimmäisessä piirissä asuvat ns. hyveelliset pakanat, sekä sellaiset, jotka ovat kuolleet kastamatta. ( Jeesus kävi tässä piirissä silloin kun "astui alas tuonelaan". ) Ensimmäisessä piirissä ei ole kidutusta. Toisessa piirissä ovat hekumalliset ( mitä ikinä tarkalleen ottaen tarkoittakaan ), kolmannessa ahmatit, neljännessä asuvat saidat ja viidennessä piirissä asuvat raivoisat.

"Helvetin alaosassa", jossa on myös tulta, asuvat kuudennessa piirissä hereetikot eli harhaoppiset (- huh, kannattaa siis olla tarkkana, mitä tännekin kirjoittaa...;)). Seitsemännessä piirissä asuvat väkivaltaiset ja kahdeksannessa huijarit ( joihin kuuluu Danten mukaan mm. moni paavi ). Yhdeksänteen piiriin kuuluvat petturit ( esimerkiksi Jeesuksen kavaltanut Juudas ).

Ajatusta helvetin olemassaolosta on viime aikoina kyseenalaistettu ja arvosteltu. Yleensä juslituksessa on keskitytty enemmän uskon positiivisiin puoliin ja Jumalan armon ja rakkauden korostamiseen. Kritiikki on kohdistunut lähinnä kahteen seikkaan. Ensinnäkin on ajateltu, että helvetin olemassaolo on ristiriidassa sen seikan kanssa, että Kristus on jo voittanut Pahan vallan. Toiseksi on ollut vaikeaa käsittää "kostavan oikeudenmukaisuuden" ajatusta. Koston ajatuksen ei sinänsä ole katsottu olevan erityisen kristillistä. Lisäksi on ollut vaikeaa sovittaa yhteen periaatetta rakastavasta ja armollisesta Jumalasta ja kosto- tai hyvitysrangaistuksesta, joka kohdistuu syntisiin. Asiasta on siis monia mielipiteitä. Joka tapauksessa Raamatusta löytyy lukuisia kohtia, joissa puhutaan helvetistä, tulesta, kadotuksesta tai "paikasta jossa kiristellään hampaita" tms. ( Esim. Matt. 5:22, Matt. 8:12, 13:42, Jes. 66:24 )

Helvettiin liittyy kiinteästi ajatus viimeisistä tapahtumista ja viimeisestä tuomiosta. Paavalia pidetään kristinuskon ensimmäisenä (systemaattisena) teologina ja siksi hänen ajattelunsa helvetistä ja kadotuksesta on mielestäni tärkeää ottaa huomioon. Lyhyesti sanoen teologian tohtori ja Paavali-tutkija Kari Kuulan mukaan Paavalin ajatuksiin ei varsinaisesti kuulunut opetus helvetistä, vaan uskottomien tuhoamisesta. Kirkkoraamatussa on "tuhoamista ja hävittämistä" tarkoittavat sanat käännetty termillä "kadotus", mikä vie Kuulan mukaan liian pitkälle vietyihin tulkintoihin Paavalin teologiasta. Ne, jotka eivät pelastu, yksinkertaisesti siis kuolevat ja heidän olemassaolonsa lakkaa.

Huh, tulipahan taas pohdittavaa. Saakohan sitä nukuttua ensi yönä..?!

Mietiskelymatskua

Eräs lempiraamatunkohdistani liittyy enkeleihin. Näihin jakeisiin sisältyy mielestäni lupaus Jumalan huolenpidosta. Lisäksi olen tulkinnut sen niin, että tästä heijastuu myös ajatus siitä, että kaikella on jokin tarkoitus.

"Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua,

missä ikinä kuljet,

ja he kantavat sinua käsillään,

ettet loukkaa jalkaasi kiveen."

Ps. 91:11-12

"Sitä kuvaa en unhoita koskaan" - lisää viikon teemaan

Ajattelin, että tätä blogia vois pitää sillä meinigillä, että joka viikko olis joku teema. Viikonloppuna voisin kirjoittaa jonkun isomman jutun ja sitten viikon aikana mahdollisesti jonkun/joitain pienempiä samaan teemaan liittyviä juttuja tai linkkejä tms. sen viikon hekilökohtaisten resurssien mukaan:). Kommentoida voi silti tietysti aina joko siihen "pääjuttuun" tai sitten niihin muihin. Tarkoitan siis sitä, että mahdollisen hyvän keskustelun ei tarvitse katketa siihen, jos laitan uusia juttuja blogiin. ( Tämä taitaa olla itsestäänselvää, mutta ajattelin kuitenkin mainita. )

Ajattelin laittaa yhdestä kirjasta ( Olli Seppälä: Enkeli-taivaallinen sanansaattaja/Kirjapaja 2003) muutaman tarinan, joissa ihmiset kertovat siitä, miten ovat kokeneet kohdanneensa enkelin. Aika jänniä, sinänsä.

Kirjan kirjoittamisaikaan 65-vuotias mies kertoo:

"Olin äitini kanssa Oriveden kirkossa. Kun postuimme kirkkosalista, näin eteisessä enkelin, joka istui oikeanpuoleisella seinustalla ja katseli ohikulkevaa kirkkokansaa. Hänellä oli valkoinen puku ja valkoiset siivet. Tukka oli myös valkoinen. Osoitin häntä sormella ja yritin sanoa äidilleni: "Katso, tuossa on enkeli", mutta en saanut lausutuksi sanaakaan.

En ole muistaakseni kertonut tästä tapauksesta kenellekkään, mutta olen sitä elämäni varrella joskus miettinyt ja uskostani huolimatta yrittänyt löytää näkemälleni ns. tieteellistä selitystä. Oliko n. 5-vuotiaan pojan silmien verkkokalvolle jäänyt kuva enkeleistä, joita löytyi kirkon kattomaalauksista-ei kuitenkaan samanlaista kuin siellä eteisessä näkemäni? Muita enkelikokemuksia minulla ei ole myöhemmin ollut."

Noin 50-vuotias nainen kertoo:

" Yli kaksikymmentä vuotta sitten serkkuni pienet lapset leikkivät illalla yhdessä terveinä ja iloisina. Aamulla äiti löysi kymmenen kuukauden ikäisen poikansa vuoteesta kylmänä. ( Kätkytkuolema? ) Kun kolmevuotias sisko heräsi, hän riensi heti ikkunan luo ja kysyi: Missä ovat ne valkoiset linnut, jotka kävivät täällä yöllä?"

Sinänsä vaikuttava tarina siitäkin syystä, että kyyhkysethän ovat Raamatussa usein Pyhän Hengen vertauskuva....

Seuraavan kertoo 55-vuotias nainen:

" Olin täyttänyt 47-vuotta ja jouduin leikkaukseen. Olin aika huonossa kunnossa kun tulin sairaalasta kotiin. Ensimmäiset päivät olivat vaikeita, sillä leikkaushaava oli kipeä. Sitten mieheni lähti työmatkalle ja jäin yksin. Elettiin toukokuuta ja yöt olivat jo valoisat. Heräsin keskellä yötä ja näin vitivalkoisen enkelin huoneessani, se oli kaunis ja sillä oli valkoiset siivet. Enkeli makasi lipaston päällä, ja minulle kerrottiin, että se oli tullut minua hoitamaan, koska olin yksin ja sairas.

Sitä kuvaa en unhoita koskaan. Enkelin nähtyäni rupesin paranemaan ja sain sellaisen ihmeen hyvän olon, tuntui siltä, kuin olisin kävellyt ilmassa. Ihana ja turvallinen olo. En ole elämässäni koskaan kokenut mitään näin järisyttävää."

Angelologiaa

Mikä olisi Mikkelinpäivänä parempi aihe blogikirjoitukselle kuin enkelit? Aivan oikein, ei mikään! Tässä siis hieman angelologiaa, siis enkelioppia.

Aluksi pieni huomatus. Vuoden 2000 World values-tutkimuksen mukaan 51% suomalaisista uskoi enkeleihin. Vuonna 1995 kyseinen luku oli 47%. ( Ihkauusimman tutkimuksen tuloksia en löytänyt netistä. ) Kuulostaa aika isolta luvulta ja vielä hämmästyttävämpää on se, että toi luku on pikkuisen jopa kasvanut! Vertailun vuoksi paholaisen olemassaoloon uskoi vuonna 2000 33% ja helvetin olemassaoloon 25% suomalaisista. Kun maailman menoa katselee, niin luulisi paholaisen olemassaoloon olevan itse asiassa helpompi uskoa, kun hyvien ja puhtoisten enkeleiden. Kyse on kai siitä, että enkeleihin halutaan uskoa, koska niissä ei nähdä olevan mitään, mikä haastaisi ihmisen. Siis tarkoitan sitä, että esimerkiksi Jumalaan uskomiseen liittyy vaikkapa vaatimus elää moraalisesti hyvää elämää. Enkeleihin sitä vastoin on helppoa uskoa, koska he eivät vaadi mitään ihmiseltä tai "vaikeuta" tai "monimutkaista" ihmisen elämää millään tavalla. Sitä vastoin heidän tehtävänsä on suojella ja auttaa ihmistä. Kuka nyt ei suojelua ja apua haluaisi?!

Länsimaisen taiteen välittämä kuva blondeista ja siivekkäistä enkeleistä ei ole aivan tarkalleen ottaen se, miten raamatussa enkelit kuvataan. Kuitenkin taiteen esittämä näkemys enkeleistä on vaikuttanut vahvasti siihen enkelikäsitykseen, joka elää länsimaisen ihmisen mielessä. Raamatun antaman enkelikuvan lisäksi länsimaiseen enkelikäsitykseen ovat vaikuttaneet ainakin erilaiset tarustot, apokryfikirjat, juutalainen apokalyptinen kirjallisuus, kirkon pitkä perinne, kirjallisuus sekä varmasti myös länsimaiset kauneusihanteet. Usein näkee esimerkiksi kuvia pikkuisista enkelinnäköisistä hahmoista, joilla on jousipyssy kädessä. Tämä viittaa tietysti roomalaiseen tai kreikkalaiseen tarustoon ( Amor tms. ) eikä ole todellakaan kristillinen hahmo, vaikka näyttääkin erehdyttävästi enkeliltä.

Raamatun antama kuva enkeleistä ei ole aivan yksiselitteinen tai tarkka. Usein enkelit on kuvattu "nuorukaisiksi". Esimerkiksi Markuksen evankeliumi kertoo naisten tulosta tyhjälle haudalle pääsiäisaamuna näin: "Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet". ( Mark 16:1-8 ) Enkelit eivät siis raamatun mukaan muistuta niinkään Barbie-nukkea, kuten länsimaisessa taiteessa on usein kuvattu. ( Ne näyttävät enemmänkin Keniltä! ) Enkeleillä ei siis välttämättä ole lainkaan siipiä raamatun mukaan. Sen sijaan kerubeilla ja serafeilla, jotka ovat jonkinlaisia "ylempiä enkeliolentoja", on siivet. ( Serafeilla kuusi ja kerubeilla neljä siipeä. ) Muuten Hesekielin kirjassa on mielenkiintoinen ja yksityiskohtainen kuvaus kerubeista, Hes. 1:5-12. Raamatussa mainitaan nimeltä kaksi enkeliä; Gabriel, joka muun muassa ilmoitti Neitsyt Marialle Jeesuksen syntymästä sekä arkkienkeli Mikael ( jonka mukaan mikkelinpäiväkin on saanut nimensä ). Apogryfikirjoihin kuuluvassa Tobiaan kirjassa on lisäksi mainittu enkeli nimeltä Rafael.

Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia ja toimivat periaatteessa aina Jumalan tahdon mukaan. Heillä ei siis ole omaa vapaata tahtoa, kuten ihmisellä. Kuitenkin, palatakseni tuohon paholaiseen, niin jonkin kristillisen tradition mukaan Saatanahan on "langennut enkeli". Hän lankesi ylpeyden ja tottelemattomuuden syntiin, joten Jumala ajoi hänet ulos taivaasta. Langenneita enkeleitä on muitakin tämän tradition mukaan. Legenda kertoo, että taivaassa käydyn sodan seurauksena kolmannes enkeleistä lankesi syntiin ja seurasi Saatanaa syvyyden kuiluun. Sinänsä aika raflaava ajatus, mutta raamatusta tämä ei saa juurikaan tukea. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Mut pitäisköhän mun lopettaa jo tää kirjoitus niin että ihmiset jaksaa lukea loppuun... Tätähän olis jatkanu vielä vaikka kuinka... ( Se on se, kun teologiveri virtaa suonissa...) Mutta on mulla muutakin elämää :) Sitä paitsi tää oli vasta eka kokeilu..!

Ready or not, here I come, you cant´ hide!

No huhhuh! Tässä sitä nyt ollaan... Blogia perustamassa. Oli muuten ihan älyttömän vaikeaa keksiä blogille otsikko ( kuten nimestä saattaa päätellä ).
Tarkoitus olisi kirjoitella siitä, mistä tuntuu milloinkin tärkeältä tai kiinnostavalta kirjoittaa. Eli luultavasti luvassa on aika paljon uskontoon ja raamattuun, elokuviin ja kulttuuriin liittyviä juttuja. Joka tapauksessa blogin tarkoitus ei ole kirjoittaa päiväkirjaa.

Yritän kirjoittaa vähintään kerran viikossa. Ja hei pliis... kommentoikaa mun juttuja! Jos oon teidän mielestä esimerkiksi väärässä, niin ilmaiskaa kantanne. Jos sitä vastoin kirjoitan asiaa, niin sitäkin voi kommentoida.

P.S. Kuka muistaa mistä biisistä toi mun kommentin otsikko on? Lauryn Hill? ( En siis itse muista... )