perjantai 24. syyskuuta 2010

maanantai 20. syyskuuta 2010

Onko mitään järkeä?

Joskus sitä miettii, onko missään mitään järkeä. Niinkuin esimerkiksi seuraavissa asioissa:

- Esineiden keräämisessä
- Jokailtaisessa lähes maanisen sävyn saaneessa korujen tekemisessä
- Korujen myymisessä
- Blogien lukemisessa
- Blogin pitämisessä
- Big Brotherissa
- Siinä, että ihmiset haluavat näyttää ikuisesti nuorilta
- Kuuden elokuvan katsomisessa yhden päivän aikana
- (Liian) kuuman saunan ja (liian) kylmän järviveden vuorottelussa
- Pakastimessa - silloin kun ulkona on pakkasta
- Kuolleen kielen opiskelussa (tai oikeastaan kolmen)
- Opiskelujen jatkamisessa/aloittamisessa toisessa tiedekunnassa maisteriksi valmistumisen jälkeenKuva ei liity oikeastaan mitenkään tekstiin. Siinäkään ei siis ole mitään järkeä.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Viimeisin...


Tämä on oikeastaan tehty maanantai-iltana, joten se on jo "vanhentunut". Mutta sehän ei tahtia haittaa!

Inspector Lewisista sen verran, että olen surullinen sarjan päättymisestä. Wikipedian mukaan jaksoja ei ole vielä tehty/julkaistukaan enemmän kuin se, mitä YLE on meille näyttänyt. Se vähän lohduttaa...;)

Yhtä sarjaan liittyvää asiaa minun tulee ikävä aivan erityisesti. Sitä, kuinka Lewisin "apulainen" Hathaway hämmästyttävästi tietää kaikesta jotain, oli aihe sitten historia, teologia, kirjallisuus, näyttämötaide, kuvataide, psykologia tai loppujen lopuksi oikeastaan mikä tahansa muu yliopistossa opetettava aine. (Tämä kaikki poliisin tutkinnolla ja kesken jääneillä teologian opinnoilla. Respect!)

maanantai 6. syyskuuta 2010