Bileet Taivaassa.. ja maan päällä?!

Kristillisen taivas-käsityksen yksi kiinnostavista kysymyksistä on se, onko taivas joku tuleva asia tai paikka, vai onko se jo nyt olemassa ja läsnä tässä maailmassa? Palataanpas taas siihen Paavaliin, eli Paulokseen, eli tuttavallisimmin "ihan vaan Paveen".


Pave puhuu taivaasta kahdessa merkityksessä. Ensinnäkin taivas on jokin tuleva todellisuus ja kristityn tuleva koti ( 2.Kor. 5:1-2, Fil. 3:20). Toiseksi Pave puhuu taivaasta hengellisenä todellisuutena, joka on olemassa yhtä aikaa materiaalisen todellisuuden kanssa. Tässä merkityksessä taivas on Kristuksen tämänhetkinen asuinpaikka, josta hän tulee viimeisellä tuomiolla takaisin (Room. 10:6, 1. Tess. 1:10, 4:16). Paven mukaan kristityt ovat "taivaan kansalaisia" ( Fil. 3:20 ) ja osallistuvat jo tässä maailmassa jollain tavalla taivaan elämään. Ja koska Paavalihan on tunnetusti erittäin merkittävä kirkkomme teologi, voisi olla hänen ajatustensa perusteella vaikeaa ajatella taivasta pelkästään jonkinlaisena tulevana paikkana tai asiana.

Silloin tällöin olen törmännyt esimerkiksi riparilaisten taholta kysymykseen siitä, mitä järkeä on yrittää elää oikein, siis vaikkapa raamatun opetusten mukaan, jos kerran luterilaisuuden mukaan teot eivät pelasta, vaan yksin armo? Itsekin olen miettinyt sitä, miksi oikeastaan elän kristittynä? Miksi pyrin tekemään oikein ja elämään raamatun opetusten mukaisesti? Onko ainoa motiivi se, että pääsen kuoltuani, tai sitten kun sen ylösnousemuksen aika on, taivaaseen? Vastaus on TODELLAKIN ei. Ensinnäkin kristityllä on aina vastuu itsestään ja toisista ihmisistä Jumalan edessä. Toiseksi ( ja nyt päästään takaisin päivän aiheeseen), olen Paven kanssa taivas-asiasta samaa mieltä; taivas on jollain tavalla läsnä jo tässä maailmassa. Ja muun muassa siksi meidän pitäisi elää kristillistä elämää. Ei siksi, että pääsisimme taivaaseen. Sinne pääsyyn riittää luterilaisuuden mukaan se usko ja kaste. Meidän pitäisi elää mahdollisimman "hyvää" elämää siksi, että olemme jo osallisia tuosta taivaasta ja meidän pitäisi elää sen mukaisesti. Emme voi "häpäistä" taivasta ja Jumalaa elämällä Jumalan tahdon vastaisesti. Pavea siteeraten, kristityt ovat "taivaan kansalaisia". Sitä paitsi "taivas maan päällä-ajattelusta" seuraa se, että maanpäällinen elämä on ainutlaatuinen, eikä vain passiivista kärvistelyä taivasta odotellessa. Ajatus taivaasta maan päällä saa kristityn aktivoitumaan. Lisäksi luulen, että jokainen, joka on tosissaan kristitty, ei voi olla yrittämättä elää niiden ihanteiden mukaan, joita hän pitää uskonnollisesti, raamatullisesti tai opillisesti perusteltuina. Kuka sanoikaan, että luterilaisuudessa ei riitä haastetta?!


Taivaassa ihminen näkee Jumalan ensimmäistä kertaa täydellisesti; kasvoista kasvoihin. Siellä Jumalan voima ja läsnäolo toteutuvat täydellisesti. Lisäksi Raamatun taivas-kuvauksissa ja vertauksissa korostuu taivaan yhteisöllinen luonne. Taivaassa eläminen on yhteyttä Jumalan ja yhteisön välillä. Usein puhutaan taivaasta muun muassa pitoina tai hääjuhlana. Eli toisin sanoen bileinä, joiden isäntänä on kolmiyhteinen Jumala ja jonne kaikkien toivotaan osallistuvan. Be there or be square! Niin, ja jos uskoo, että taivas on jo täällä maan päällä, niin silloinhan meidän pitäisi bilettää jo nyt Jumalan kunniaksi, vai?!