Kauneutta taiteessa

Ajattelin vielä jatkaa tuohon samaan teemaan liittyen
kauneudesta taiteessa ja ylipäänsä koko luomakunnassa. Vesa Ollilainen referoi ja pohtii blogissaan http://vesan.blogspot.com/ Douglas Groothuisin teosta Totuusrappio: Kristinuskon puolustus postmodernismin haasteilta ( InterVarsity Press 2000). Kirjassa kerrotaan postmodernismista ja sen seurauksista, muun muassa siitä, että Totuus pyritään korvaamaan uusilla totuuksilla. (Tähän ajatukseen liittyy se New age-liikekin, josta on ollut puhetta edellisen jutun kommenttien puitteissa.)

Ollilaisen referoinnin mukaan Jumala näkee luomassaan maailmankaikkeudessa ja ihmisessä esteettistä kauneutta. Luomakunta on luotu paitsi toimivaksi myös kauniiksi ja tämä kauneus tuottaa Jumalalle iloa (Snl 8: 22-31).

Ihmisellä on Jumalan kuvana kyky luoda asioita taiteellisen ilon vuoksi. Groothuis on sitä mieltä, että ihminen voi ilmaista esteettistä kauneutta, joka on kaukana ihmiselämän brutaaliudesta. Taiteen kautta voidaan löytää jotain siitä kauneudesta, joka on luomakunnassa ja ihmisissä Jumalan jäljiltä. Vanhan testamentin mukaan Jerusalemin temppelin rakentamisessakin oli ideana se, että temppelistä tulisi Jumalan mielen mukaisesti kaunis.

Syntiinlankeemuksen takia Jumalan antamia taiteellisia lahjoja voidaan kuitenkin käyttää myös väärin tai pahaan. Väärin niitä käytetään silloin, jos niitä käytetään synnin välineinä tai ylipäänsä jollain tavalla niiden Antajaa vastaan.

Groothuisilla on sellainenkin kiinnostava ajatus, että taideteos pääsee kunnolla todellisessa kauneudessaan esille vasta tulevaisuudessa kun taiteen päällä oleva kulttuurin ja hengen kalvo saadaan riisuttua. Kristitty odottaa tätä aikaa Groothuisin mukaan. Itselleni tämä ajatus ei aivan avautunut. Käsitän sen niin, että ihminen on usein kykenemätön näkemään taiteessa olevaa kauneutta ennen kuin Jumala vaikuttaa tämän ihmisessä.



Groothuisin mukaan kristityn tulisi vastata postmodernismin tarjoamaan " monien totuuksien" tuomaan haasteeseen. Ihmisellä tulisi olla hänen mielestään hallittua makua ( "disciplined taste") taiteen suhteen. Tämä tarkoittaa sitä, että taidetta tulisi tarkastella kristillisestä vakaumuksesta käsin ja yrittää erottaa siinä tekijän subjektiiviset näkemykset sen välittämistä objektiivisista arvoista ja totuuksista. Henri J. M. Nouwenkin ( joka on kirjoittanut paljon ihmisen hengelliseen elämään liittyvää paljon luettua kirjallisuutta ) muuten kirjoittaa siitä, että kristityn tulisi tarkastella kulttuuria ja taidetta krisityn identiteetin läpi.

Se tapa, jolla ihminen reagoi taiteeseen, kertoo Groothuisin mielestä jotain tämän hengellisestä kypsyydestä. Taiteellisen teoksen herättämien tunteiden tulisi ohjautua sen mukaan, mikä on objektiivisesti oikein. Tunteiden pitäisi vahvistaa objektiiviset arvot ja niiden tulisi ohjautua objektiivisen hyvän ja oikean mukaan. Kristityn tulisi siis suunnata tunteensa kristillisen vakaumuksensa mukaan. Jos viihde tai taide ohjaa ihmistä toiseen suuntaan, se ei ole Groothuisin mukaan yksinkertaisesti silloin hyvää. Mielenkiintoinen ajatus.