
Niin sanottu Torinon käärinliina on noussut taas puheenaiheeksi täällä Pohjolassa Juha Hiltusen uuden kirjan Valokuva Jeesuksesta? myötä. Juha Hiltunen on kulttuurihistorioitsija ja antropologi Oulun yliopistosta. Hän tarkastelee uudessa kirjassaan Torinon käärinliinan aitoutta. Siis sitä, onko liina ollut Jeesus Nasaretilaisen hautapeitteenä vai ei. Tutkijat ja maallikot ovat olleet vuosisatojen kuluessa asiasta kahta eri mieltä. Toisten mielestä kyseessä on aito Jeesuksen päällä ollut liina, joka on ansainnut asemansa pyhäinjäännöksenä. Epäilijöiden mielestä liina on keskiajalla taidokkaasti tehty väärennös. Hiltunen on sitä mieltä, että liina on aito; se on kuulunut historialliselle Jeesus Nasaretilaiselle.
Käärinliina on saanut kutsumanimensä viimeisimmästä säilytyspaikastaan Torinon katedraalista, jossa se on ollut vuodesta 1578 saakka.
Aiemmin en ole liiemmin antanut Torinon käärinliinalle sen suurempaa huomiota, sillä olen ajatellut sen olevan lähes kiistatta väärennös. Uusin tutkimus kuitenkin näyttää olevan toista mieltä. Tästä ei voi olla kiinnostumatta! Olen aina rakastanut kaikenlaisia mysteerejä. Tämä on Da Vinci-koodia parhaimmillaan! (Tai siis huomattavasti kiinnostavampaakin kuin tämä fiktiivinen romaani.) En ole vielä ehtinyt lukea itse kirjaa, mutta olen yrittänyt tutustua sen esittämiin asioihin muuta kautta.
Minkälaisia perusteita Hiltunen sitten antaa liinan aitoudelle? Tässä niistä muutamia.
a) Kaikki liinan kuvaan liittyvät yksityiskohdat sopivat evankeliumien kertomuksiin Jeesuksen viimeisistä hetkistä. Tähän kuuluvat mm. ankara ruoskiminen, ristiinnaulitseminen, sekä hahmon päässä ollut piikkikruunu. Hänellä on ollut myös puhkaistu kylki (eikä murskattuja sääriluita, mikä oli yleisenä tapana tuohon aikaan).
b) Nykytiede ei ole pystynyt kattavasti selittämään sitä, miten kuva on syntynyt liinaan.
c) Pään ympäriltä löydetty hautajaiskukkien siitepöly on peräisin kukista, joita kasvaa ainoastaan Jerusalemin ympäristössä. Niiden kukinta-aika on pääsiäisen aikaan.
d) Liinasta voi huomata vainajan silmien päällä olleen sellaiset kolikot, jotka on tunnistettu Pontius Pilatuksen lyömiksi rahoiksi vuosilta 29 ja 30.
e) Liinasta on löytynyt haavojen kohdalta oikeaa verta, jonka DNA:ta on tutkittu. Veressä on aineita, jotka syntyvät vereen ihmistä kidutettaessa.
f) Käärinliinassa olleen miehen jalkapohjissa sekä liinan selkäosan nurjalla puolella on harvinaista kiviainesta (travrtiini-argoniitti), jota oli Jerusalemin kaduilla ja haudoissa.
g) Mikäli liina olisi keskiajalla tehty väärennös, sen tekijän olisi tullut olla ehkä suurin nero tai edelläkävijä (niin tieteen kuin taiteenkin saralla), mitä historia on koskaan tuntenut.
h) Käärinliinan epäaidoksi vuonna 1988 todistanut radiohiiliajoitus on osoittautunut epäonnistuneeksi.
Voisiko se sittenkin olla totta? Haluaisin uskoa niin.
P.S. Vähänkö Indiana Jones olisi innoissaan.
8 kommenttia:
Hei Jenni!
Olihan mielenkiintoinen postaus sinulla! Olen käynyt aikaisemminkin lukemassa tekstejäsi, kirjoitat hyvin.
En ole koskaan kovin paljoa kiinnittänyt huomiota reliikkeihin, vaikkakin niiden ympärillä pyörineet kohut ovat saaneet toisinaan mielenkiintoni. Mutta informatiivinen postauksesi kyllä herätti pienen Indiana Jonesin sisälläni! Myös DaVincistä olen aikanani nauttinut, vaikkakin se on vain kuitenkin fiktiivinen tarina :)
Ehkä kerran rajan tuolla puolen kaikki mysteerit meille selviää. Siunausta sinulle!
Kiitos, kiva kuulla, että kiinnosti! Täytyypä käydä tutustumassa sinunkin blogiisi :) Ja samoin, siunausta sinunkin elämääsi :)
Kiva, että olet taas ryhtynyt kirjoittamaan blogia, Jenni!
Olet oikeassa siinä, että Torinon käärinliina on tosi mielenkiintoinen! Itse tein siitä aikanaan kirkkohissan kurssille esseen, ja vakuutuin silloin liinan aitoudesta. Mikään muu kuin voimakas säteily (Herran kirkkaus?) ei ole voinut synnyttää senlaatuista kuvaa.
Mikä parasta, liina on näytteillä Torinossa tänä vuonna, ja minä aion lähteä katsomaan sitä! Olen ihan hurahtanut tähän pyhäinjäännökseen! :)
Jee, Anja! Pääset katsomaan sitä!:) Olen kateellinen ;) Muistankin, että teit joskus jonkun esseen aiheesta.
Joo, lähden seurakuntaopiston järjestämälle opintomatkalle Torinoon, jossa käärinliina on näytteillä keväällä. Vasta 2025 on seuraava mahdollisuus nähdä Torinon käärinliina livenä.
Huomasitko, että e ja h-kohdat ovat samat
Oho! Täytyypä korjata asia, kiitti :D
Torinon käärinliinasta on monenlaisia mielipiteitä sekä tutkimuksia, jotkut sanovat sen olevan aito ja toiset sanovat sen olevan huijausta. Tosiasia on että Torinon käärinliina ei esitä Raamatun Herraa Jeesusta, sillä Raamatusta löytyy todisteet, jotka kumoavat teorian, että Jeesuksen kasvoista olisi jäänyt kuvaus Torinon käärinliinaan.
Tekstin sivulähde. http://koti.phnet.fi/petripaavola/torinonkaarinliina.html
Lähetä kommentti