Suhtaudun erittäin varauksellisesti tietokoneella tehtyihin animaatioihin, joita suurin osa uusista animaatioista on. Yleensä en erityisemmin pidä niistä. Siksi oli ihanaa nähdä taas vanha kunnon piirretty animaatio. Kävin nimittäin eilen leffateatterissa katsomassa japanilaisen - vuonna 1997 valmistuneen - klassikkoelokuvan Prinsessa Mononoke. Elokuva on erään artikkelin mukaan Japanin kolmanneksi katsotuin anime kautta aikojen. (Tiedä häntä, mitkä ovat ensimmäisillä sijoilla.) Olen nähnyt aikaisemmin kolme muuta samaisen ohjaajan ja samaisen Studio Ghiblin elokuvaa, joista kaikista olen tykännyt. Prinsessa Mononokesta pidin myös, vaikka lemppariani siitä ei tullut.
Hämmästyksekseni huomasin, että välillä minulla oli vaikeuksia ymmärtää hahmoja ja niiden käyttäytymistä. Tämä johtuu epäilemättä siitä, että elokuva on tehty omasta kulttuuripiiristäni poikkeavassa kulttuuripiirissä. Kristittynä minulla oli esimerkiksi vaikeuksia ymmärtää joitain elokuvan jumalhahmoista. Päähäni on iskostunut niin vahvasti esimerkiksi ajatus Jumalan kaikkivaltiudesta, että en meinannut käsittää, miten elokuvan Peurajumalalta voitiin leikata pää poikki. No, tämän vielä ymmärsin, mutta minusta tuntui yhä hämmentävämmältä, että jumalan ryhtyessä etsimään omaa päätään, hän muuttui jonkinnäköiseksi limaplasmalaavamönjä-sekamuodoksi ja alkoi kulkea maan pintaa pitkin tappaen kaikki, jotka joutuivat kosketuksiin tämän mönjän kanssa. En oikein käsittänyt, miten tämä jumala, jolta ensinnäkin on saatu pää poikki, voi nyt näin julmasti ja häpeämättömästi raivata kaiken elollisen tieltään löytääkseen päänsä. ( Okei, onhan pää tietysti kelle tahansa tärkeä ruumiinosa, mutta silti. ) Miten jumala voi toimia näin itsekkäästi?
Kai tässä täytyy vain tunnustaa, että ei omaa perinnettään pääse pakoon, edes pariksi tunniksi. Loppujen lopuksi se taitaa olla ihan hyvä asia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti